Kinestetiikka

Tupahoivan hoitofilosofian kantava voima on kinestetiikka. Se on voimavaralähtöinen toimintamalli, joka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen, ihmisen kunnioittavaan kohtaamiseen sekä näiden merkitykseen oppimiselle ja itsehallinnalle.

Se tukee ihmistä hänen perustoiminnoissaan siten, että hän kokee toimintansa mielekkäänä ja kykenee aktiivisesti osallistumaan toimintoihinsa huolimatta sairaudestaan tai vammaisuudestaan.

Kinestetiikkaa käytetään esim. silloin kun asukasta avustetaan vaikkapa pyörätuolista sänkyyn, ei nosteta vaan siirto tapahtuu hoitajan sylin kautta. Fyysinen läheisyys luo turvallisuudentunnetta.

”Kinestetiikan peruskurssilla ymmärsin heti eron aiempaan avustamistapaan. Tuli tunne, että haluaisin käydä pyytämässä anteeksi kaikilta ketä olen nostanut kainaloista saatikka housunkauluksista.”

Paula, lähihoitajana 20 vuotta

”Kinestetiikan peruskurssilla ymmärsin heti eron aiempaan avustamistapaan. Tuli tunne, että haluaisin käydä pyytämässä anteeksi kaikilta ketä olen nostanut kainaloista saatikka housunkauluksista.”

Paula, lähihoitajana 20 vuotta

Kinestetiikka mahdollistaa

  • avustettavan ja avustajan voimavarojen ihanteellisen hyödyntämisen
  • yksilöllisyyden huomioimisen liikkumisen ja toimintojen avustamisessa
  • avustettavan aktiivisen osallistumisen ja oppimisen
  • avustettavan toimintakyvyn ylläpitämisen ja kuntoutumisen
  • avustettavan fyysisen kuormittavuuden vähentämisen
  • luovuuden lisääntymisen vaikeissa avustustilanteissa
  • työnmielekkyyden ja jaksamisen lisääntymisen

Suomen Kinestetiikkayhdistys ry on myöntänyt Tupahoivalle 27.3.2015 sertifikaatin tunnustuksena siitä, että sen toiminta ja palvelut täyttävät valtakunnalliset kinestetiikan laatuyksikön kriteerit.

Kriteerien toteutuminen on tarkastettu 29.5.2021 tehdyn määräaikaistarkastuksen yhteydessä ja todettu, että yksikön toimintaa ohjaavat jo aiemmin arvioidut tavoitteet ja niitä on kehitetty edelleen.

Sertifiointiin liittyvä toiminta

  • työilmapiiri
  • henkilöstön toiminta
  • asiakkaat/omaiset
  • organisaatio
Image
Copyright © 2024 Tupahoiva. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivusto: Sastamalan Mediapaja